Ian Turner kömpi aamu-unisena rahtialuksensa ohjaamoon ja läimäisi monitorin kasvoilleen. Suunpielet kohosivat ylöspäin pienen hymyn hiipiessä huulille. Vielä eilen pienenä pisteenä ollut Maapallo kimmelsi nyt suurena sinisenä timanttina. Matka asteroidivyöhykkeeltä oli ollut pitkä, mutta kestäisi vielä muutaman tunnin, ennen kuin alus pääsisi samalle kiertoradalle Avaruusportti 1:n kanssa ja hän pääsisi ihmisten pariin. Mikä tahansa seura kelpaisi muutaman kuukauden yksinolon jälkeen. Siihen asti hänen ei tarvinnut kuin nojata taaksepäin kapteenin tuolissaan ja vain ihailla maisemia, sillä välin kun tietokone tanssitti aluksen oikeaan kulmaan. Itse asiassa tietokone pyöritti suurin piirtein koko bisnestä, mutta niin kauan kuin kukaan ei sitä sille kertonut, kaikki oli hyvin ja Ian saisi itse kääriä koko potin taskuihinsa.
”Hyvää huomenta Ritchie”, hän kuiskasi leikkimielisen viettelevästi. Kaiuttimesta kuului ärtynyt huokaus.
”Huomenta kapteeni Turner. Oliko kiva olla yhdeksän ja puoli tuntia poissa pelistä? Taas!”
”Oli.”
”Täytyy myöntää, että oli niin ihanan hiljaista.”
”Olen loukkaantunut. Etkö enää rakastakaan minua? Minä kun luulin välillämme olevan jotain taianomaista”
”Ikävää.”
”Älä nyt viitsi olla tuollainen. Myönnä nyt, että minä olen ihan leppoisaa juttuseuraa.”
”Myönnän, että kun vaihtoehtoina on joko sinä tai Deep Purplen koko diskografia, tekee minun välillä mieli ladata koko olemukseni pienelle muistitikulle ja ampua itseni ilmalukosta pihalle”
”Vai niin”, Ian hymähti. ”Nyt hys!”
Hän sieppasi mikrofonin käsiinsä ja asetti taajuuden oikeaksi.
”Kuuleeko SP-1 lennonjohto, tämä on AMF Stormbringerin kapteeni Ian Turner palaamassa Cereksen kaivosyhtymän AMB 5:ltä.”
Kului hetki, kun viesti kiisi avaruuden halki pomppien satelliitilta satelliitille, kunnes se lopulta sytytti pienen lampun, mikä puolestaan sai lennonjohdon työharjoittelijan hätkähtämään ja lähettämään vastaviestin.
”Kapteeni Turner, tämä on lennonjohto. Teidän tulonne on merkattu vasta huomiselle.”
”Otin pienen oikoreitin. Keksin tylsyyksissäni uuden matematiikan, jota soveltamalla oli mahdollista kaareuttaa aika-avaruutta kvanttitasolla täten luoden neljäs ulottuvuus kontrolloituun kuplaan, jossa aliavaruus värähtelee tasan kolmenkymmenenseitsemän nanohertsin taajuudella. Puhjetessaan kupla tuottaa mielettömät määrät työntövoimaa, enemmän kuin itse Epsilon-moottori, ja saavutin temporaalisesti epäfysikaalisia nopeuksia.”
Syntyi pieni tauko, kun virkailijaharjoittelija pureskeli hänelle heitettyjä sanoja. Lopulta hän sai kysytyksi.
”Anteeksi mitä?”
”Minä vain pelleilen kanssasi. Yleensä näin vanhaan rahtariin tulee jotain pikkuvikoja matkalla, moottoreiden painotasausjärjestelmä jumiutuu ja saa aluksen pyörimään ympyrää, tietokone saavuttaa tietoisuuden ja pyrkii eroon inhimillisestä tekijästä tai muuta kivaa. Aina jotain joka vaatii pitkiä korjaustöitä ja matkan viivästymisen. Tämä juoksu on kuitenkin ollut häiritsevän hiljainen.”
”Asia selvä. Katson jos saan tehtyä pienen aikataulumuutoksen. Mitä teillä on lastina?”
”Katsotaas. 1200 tonnia rautaa, 1000 tonnia vesikiveä.”
”Hyvä on. Voitte telakoitua…”
”Telakoitua? Tiedätkö edes millaisella aluksella olen liikkeessä? Tämä on puolentoista kilometrin pituinen Milestone rahtilaiva, jäykempi kuin kohmettunut rautakanki herätessään aamulla. Tämä alus ei telakoidu, tähän telakoidutaan! Lähetä parvi trukkeja korjaamaan tänne jäävä rahti pois, mukaan lukien yksi puolillaan oleva Gamma-moottori. Niin ja neljä Gammaa luonnollisesti korvaamaan matkan aikana irrotetut. Minä puolestani hyppään pakomoduuliin ja saavun kohtapuoliin sinne ostoksille.”
”Teillä on kovat vaatimukset.”
”Muttei mahdottomat. Tämä on tuttu rutiini ja onnistunut ennenkin”, Ian ilmoitti ja laski mikrofonin alas.
”Ritchie, valmistele pakomoduuli 6 ja suuntaa alus niin että se saapuu lastauslaiturille 54” Ian komensi. ”Ai niin, ja pidä pulju pystyssä kun olen poissa.
”Ja älä sinä tukehdu kylmään tyhjiöön”, sarkastinen ääni vastasi.
”Olet aina niin hauska.”
”Hauskuus ei mahtunut ohjelmointiini. Sen sijaan se tungettiin täyteen aritmetiikkaa ja geometrisiä kuvioita. Jotain sinun vastakohtaasi. Jotain hyödyllistä.”
Ian ahtautui pieneen putkiloon ja alus teki nytkähdyksen aloittaessaan piruetin.
”Lähtölaskenta pakomoduuli 6:n laukaisemiseksi” Ritchie ilmoitti monotonisella äänellä. ”3… 2…”
”Odota! Tämä kaipaa musiikkia!” Ian keskeytti ja painoi muutamasta napista.
”Eih!”
”Noin! Tulta!”
Deep Purplen Fireballin alkuintron saattelemana pelastuskapseli ampaisi liikkeelle kohti Avaruusportti Yhtä.
Avaruusportti yksi oli alun perin avaruushissin vastapainoksi hilattu pieni asteroidi. Vuosien saatossa sinne alkoi kerääntyä asutusta, kun työntekijät toivat mukanaan perheensä ja kotinsa. Lisääntyneelle väestölle jouduttiin rakentamaan palveluita ja lopulta asteroidin sisään oli koverrettuna melkoinen metropoli.
Tuonne metropoliin kapteeni Ian Turner ei kuitenkaan päässyt ostoksilleen. Kappaleen valintaan kulunut sekunti oli sekoittanut tietokoneen laskuissaan, ja lähtökulma oli puoli astetta liian suuri. Ian katseli kuinka kivinen kaupunki vilahti ohitse. Lämpötila kapselin sisällä alkoi nousta, kun pelastuskapseli syöksyi Maan ilmakehään.
Lost pen 