Vihreä hahmo liikkui lumimyrskyssä. Hiutaleet piiskasivat takinkauluksen taakse piiloutuneita kasvoja. Hän oli sotilas, palaamassa taistelusta takaisin kotiin. Takana oli verilöyly. Sotatoverit olivat lähes kaikki saaneet kuulan kalloon. Savuava kivääri hiersi olkapäätä. Siihen osuvat lumihiutaleet päästivät sihahduksen höyrystyessään takaisin taivaan tuuliin. Hän tahtoi riisua pyssyn pois ja heittää sen lähimpään lumikinokseen. Hän ei halunnut viedä kotiin mitään, mikä muistuttaisi tuosta kauheasta kokemuksesta, noista tulenlieskoista ja tuskanhuudoista. Kotona Merja olisi häntä odottamassa perunapata valmiiksi jo porisemassa. Kotiin oli kuitenkin pitkä matka.
Kiväärinhihna kuristi entistä enemmän. Oliko vihollinen päässyt yllättämään? Sotilas repi kiväärin olaltaan ja kääntyi ympäri. Tähtäimen läpi ei näkynyt ketään tai mitään. Hämärä laskeutui metsän ylle. Hän nosti kiväärin takaisin olalleen ja jatkoi kulkuaan. Epäillen jonkun vielä seuraavan hän vilkaisi olkansa yli. Ei ketään.
Merja palasi sotilaan mieleen. Hän oli viime näkemällä ollut raskaana. Aikaa tuosta tapaamisesta oli kulunut paljon. Pienokainen olisi tähän mennessä luultavasti jo syntynyt. Varmaan jo kävelisikin. Tiedä vaikka olisi päässyt jo ripillekin. Kauanko sotaretki oli oikein kestänyt? Päivistä oli ollut mahdoton pysyä kärryillä.
Kipu ja polttava tunne herättivät hänet. Polvi räjähti kappaleiksi luodin voimasta ja sotilas horjahti maahan. Lumihanki värjäytyi punaiseksi. Lainkaan ajattelematta sotilas kiskoi kiväärin jälleen olaltaan. Patruuna sisään ja lataus. Vihollisen sarjatuli pyyhki kinoksia.
Laukaus.
Ei vaikutusta. Sarjatuli jatkui taukoamatta. Uusi panos sisään. Tästä maailmasta sotilas ei lähtisi näkemättä vielä kerran Merjaa ja pikkuista. Vihollinen jyvälle ja sormi liipaisimelle. Muista oikea rytmi ja rauhallinen hengitys. Olisikohan lapsi perinyt suvun jykevän leuan. Toivottavasti ei.
Laukaus.
Sotilaan ajatus katkesi. Vihollinen oli saanut korjattua tähtäintään. Pää painui kinokseen.
Lost pen 